Jämi ennen
Ilmailutoiminta sai Jämillä alkunsa 1935, kun Suomen Kuvalehti järjesti kilpailun sopivan purjelennon keskuspaikan löytämiseksi. Ilmailukeskus perustettiin, jotta Suomessa olisi mahdollisuus purjelentotoimintaan, sen kehittämiseen ja kouluttamiseen. Koulutus jatkui vuoteen 1939, jolloin pidettiin karsintakisat vuoden 1940 olympialaisia varten. Toinen maailmansota kuitenkin muutti suunnitelmia ja olympialaiset jäivät pitämättä. Myöhemmin purjelento ei enää ollut virallinen olympialaji, joten Jämijärvellä ei olympialaisia pidetty.
Jämin ilmailuperinnehuoneessa on pysyvä näyttely Jämin ilmailuhistoriasta.
Ilmailu näkyy edelleen vahvana Jämillä. Varsinkin kesäisin Jämille saapuu ilmailunharrastajia eri puolilta Suomea ja maailmaa.
1950-luvulla Jämille alkoi saapua muitakin harrastajia, mm. hiihtäjiä, mäkihyppääjiä ja retkeilijöitä. Mäkihypyssä pidettiin kilpailujakin, koska harjut mahdollistivat suuret korkeuserot. Jämille koottiin kattavat reitistöt lisääntyviä retkeilijöitä varten. Tänä päivänä reittejä löytyy moneen makuun ja eri pituisina.
